Puupääajot
Syyskuussa Puualan kouluttajat ry järjesti jäsenistölleen perinteiset Puupää -ajot Power Parkin Euroopan suurimmalla sisäcarting-radalla Härmässä. Homma oli hauskaa ja jälkipeli oli antoisaa - luovia selityksiä kuultiin monenmoisia.
Ajamisen lisäksi tutustuttiin puuntyöstökoneiden maahantuojien monipuoliseen kone- ja terätarjontaan sekä käytiin tutustumassa Skaala ikkuna- ja ovitehtaaseen. Puualan kouluttajien vuosikokouksessa tämän blogin pitäjä valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi.
Opinnäytteitä
Huonekalupuuseppä kolmoset olivat alkusyksyn työssäoppimassa. Työssäoppimisen jälkeen yo-pohjaisilla olikin tosi kiire opinnäytetyö kimppuun. Ja valmista tuli - viiden viikon tiukka rutistus ja tuloksena oli mahtavia töitä. Valitettavasti kuvat eivät ole studiotasoa. Pitää pyytää tekijöiltä kunnos esityskuvat.
Jaana teki veistoksellisen eihuonekalun. Esine on osa suunnitelmissa olevaa näyttelykokonaisuutta, johon alapuolella ikkunalasiin painettu esityskuva liittyy (näkyy valitettavan huonosti).
On virkistävää saada välillä tuuletella edes opiskelijoiden avulla omia jo vähän piintyneitä ajatuksiaan ja mielipiteitä puusepän työstä ja puuesineistä.
Miikan ruokailuryhmä oli jo perinteisempää puusepäntyötä. Tuote on suunniteltu nuorenparin ensimmäiseksi ruokailuryhmäksi pieneen asuntoon. Penkit menevät kokonaan pöydän alle ja selkänojista on luovuttu kokonaan. Työssäoppimispaikasta opittu (Nolla Nolla Oy, Turku) jalavan osmoaminen tummaksi on melkoisen tehokas pinnankäsittelytapa. Tuote on viimeisen päälle toteutettu syysuuntia myöten.
Helmin sisustusnaulakko tai ripustusteline on taas mielenkiintoinen ja jatkokehittelyyn innostava tuote, jolla voisi olla hyvinkin kaupallistakin potentiaalia. Tuotteessa esineet ripustetaan joustavien saarnisäleiden varaan irtojalustassa olevaan lankkuun. Painona tässä ovat kierrätystiilet. Taustalla näkyy tummassa takissaan opinnäytetöiden arviointiin osallistunut muotoilija Tuukka Halonen.
-seuraavassa kirjoituksessa Taitaja2013 huonekalupuuseppien Salon semifinaalista 31.1.2013
Puuseppä -aiheisia juttuja. Sisältö keskittyy puualan koulutukseen ja puualaa sivuaviin asioihin.
torstai 24. tammikuuta 2013
tiistai 9. lokakuuta 2012
Jälkipäivitys 1
Huh hei,
edellisestä postauksesta on aikaa aivan liikaa..
opiskelijoilla työssäoppiminen ja kevätkiireet ja vaikka mitä tekosyitä.
No keväällä tapahtui ainakin:
Sorvauskurssi Hämeenlinnassa, vetäjänä Phil Irons Englannista http://www.philirons.co.uk/
Kurssi oli sangen antoisa ja syvästä ontelosorvauksesta on sitten saatu jonkinmoinen käsitys - tai ainakin siitä miten Phil sen tekee.
Kulhot sorvattiin tuoreesta puusta. Halkeilu estetään sillä, että seinämävahvuus on kauttaaltaan alle 5 mm ja pohjasta vielä vähän ohkaisempi. Pintakäsittely tehdään tuoreeseen puuhun sorvissa spriipohjaisilla petseillä - laitetaan palamaan ja toinen värikerros hionnaan jälkeen päälle ja eikun palamaan. Vaatii tulityötilan? Älä kokeile siis koulussa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Tämän lukuvuoden tuotantoa jatkuu...
Tukholman huonekalumessut on käyty, mutta kamera jäi kotimaahan. Opiskelijat lupasivat jakaa ottamiaan kuvia, jotta palaillaan asiaan.
Jaana ja Miikka koeistuvat ulkokalusteryhmäänsä. Asiakas saa mielestäni melko nohevan kaluston ja ei ole ainakaan uhanalaista trooppista puuta. Materiaalina on siperian lehtikuusi ja kasvupaikka muistaakseni Viro.
Eevan plastisen sommittelun tuotoksena syntyi eteisen penkki. Penkki on kiristetty kasaan Eevan metallifirman muokkaamilla rosteritangoilla ja kasausmuttereilla.
Robertin vatikokeilu on saanut vaikutteita tietysti Wirkkalalta. Vadin tekeminen ei ole ihan helppoa, työtunteja kului jokunen. Vanerintyöstö poltti loppuun yhden pienen kulmahiomakoneen ja tylsytti melko perusteellisesti Kaindlin rälläkkälaikan.
Yksityiskohta vanerikulhosta.
Loppuun vähän toisenmoinen kuva; väärä jyrsintäsuunta saa aikaan tämmöistäkin jälkeä. Kuvasta ei kunnolla näy, mutta puu on lohjennut koko matkalta tasaisiin paloihin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Marjutin tuotantoa
Marjut Alitalo valmistui jouluna 2010 Salon seudun ammattiopistosta puualan artesaaniksi. Hän yhdisti mukavasti töissään cnc-tekniikkaa ja muotoilua.
Marjut kävi työssäoppimassa ulkomailla
Jakkara on nimeltään Kekkos-jakkara. Tästä kuvakulmasta profiilia pitää vähän tihrustaa
.
Opinnäytetyössään Mallu teki sohvapöydän jossa elävä vesimäinen pinta saatiin aikaan cnc:n avulla
Tässä kuvassa pintarakenne erottuu paremmin

sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tuoli jos toinenkin
Puuseppäopiskelijoilla on tapana ollut tehdä ainakin se yksi tuoli opiskeluaikana. Tässä tämän vuoden satoa.
Miikan tuoli
Eevan eteisen tuoli
Asiakastyönä ruokapöydäntuoleja, edessä malli
En muista tekijää, ei kuitenkaan puuseppäsatoa. Hauska festari-istuin
Asiakastyönä Jaana ja Miikka tekevät lehtikuusesta ruokailuryhmän
Tuulan divaani vielä kerran
Tuotokset jatkuvat kohta...
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Opinnäytetöitä
Tuula Laiston Crescent -divaani
Salon seudun ammattiopiston puualan artesaanit tekevät hienoja töitä, niinkuin kaikki alan opiskelijat. On vain valitettavaa, etä hienot tuotokset jäävät usein vain yksittäiskappaleiksi ja vain tekijän tai tilaajan haltuun. Olisi mukava jos olisi foorumi jossa tuotteita voisi esitellä laajemminkin - enkä tarkoita vain jotain blogi-väsäystä.
Tuulan ylläoleva divaani on hieno esimerkki tuotteesta, jolla voisi olla kaupallistakin potentiaalia. Puuttuu enää vain tuotanto ja markkinointi ja...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)