sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tämän lukuvuoden tuotantoa jatkuu...

Tukholman huonekalumessut on käyty, mutta kamera jäi kotimaahan. Opiskelijat lupasivat jakaa ottamiaan kuvia, jotta palaillaan asiaan.

Jaana ja Miikka koeistuvat ulkokalusteryhmäänsä. Asiakas saa mielestäni melko nohevan kaluston ja ei ole ainakaan uhanalaista trooppista puuta. Materiaalina on siperian lehtikuusi ja kasvupaikka muistaakseni Viro.

Eevan plastisen sommittelun tuotoksena syntyi eteisen penkki. Penkki on kiristetty kasaan Eevan metallifirman muokkaamilla rosteritangoilla ja kasausmuttereilla.

Robertin vatikokeilu on saanut vaikutteita tietysti Wirkkalalta. Vadin tekeminen ei ole ihan helppoa, työtunteja kului jokunen. Vanerintyöstö poltti loppuun yhden pienen kulmahiomakoneen ja tylsytti melko perusteellisesti Kaindlin rälläkkälaikan.

Yksityiskohta vanerikulhosta.


Loppuun vähän toisenmoinen kuva; väärä jyrsintäsuunta saa aikaan tämmöistäkin jälkeä. Kuvasta ei kunnolla näy, mutta puu on lohjennut koko matkalta tasaisiin paloihin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Marjutin tuotantoa

Marjut Alitalo valmistui jouluna 2010 Salon seudun ammattiopistosta puualan artesaaniksi. Hän yhdisti mukavasti töissään cnc-tekniikkaa ja muotoilua.

 Marjut kävi työssäoppimassa ulkomailla

Jakkara on nimeltään Kekkos-jakkara. Tästä kuvakulmasta profiilia pitää vähän tihrustaa
.

 Opinnäytetyössään Mallu teki sohvapöydän jossa elävä vesimäinen pinta saatiin aikaan cnc:n avulla


Tässä kuvassa pintarakenne erottuu paremmin